Pahoittelen harhaanjohtavaa otsikkoa: luonani ei pyörinyt (harmin paikka) charmikas alaston mies hoitamassa hommia, vaan kieriskelin ihan itse hiomakoneen ja petsausaineen parissa. Iskin kotolomalla silmäni täyspuiseen pikkupöytään, joka ennenmuinoin palveli kukkapöytänä - ja kuten vanhempani aina jaksavat kerto, Pikku-Radon kakkipaikkana siihen aikaan kun vielä paaperoin vaipoissa menemään (yrittivät vielä kuvatodisteita tunkea, mutta sokeakin näki että minähän vain hymyilin niissä!). No, hymy tai ei, kakkavaippa tai ei, pöytä on juuri passeli omaksi ruokapöydäkseni sen ehkä ei-niin-ruokahalua-nostattavasta-historiasta huolimatta. Ainoa mutka matkassa oli pöydän elähtänyt pinta, joka oli kovin kolhuilla suojaten käytännössä kirkkaanoranssiksi pamahtanutt alustaa.

Mars siis maalikauppaan, jossa pääsponsorini pidätteli naurua kun koetin hurjasti huiskien selittää eläkeiän ylittäneelle asiantuntijalle mitä tarvitset ja mihin. Mukaan lähti pieni purkki liejunväristä pintakäsittelyainetta ja tiukka ukaasi hioa käsiteltävä pinta ennen sitä. Niimpä vietin useita riemukkaita hetkiä ulvovan hiomakoneen kanssa valtaisan pölypilven keskellä, ennenkuin varustauduin pensselillä sutimisoperaatioon. Koska muu talonväki jo nukkui, ajattelin fiksuna likkana ettei tarvitse turhaan pukea suojavaatteita ylle kun ottaa valtaosan vaatteista pois- aivan kelteisilleen en sentään kuoriutunut. Ja sittenpä vain pensseli laulamaan. Ammattiurakoitsija olisi taatusti nauranut katketakseen nähdessään puolipukeisen blondin perä pystyssä konttaamassa pöydän alla suti näpeissä, mutta mitäpä siitä, pääasia että jälkeä syntyi!

Nyt katselen tyytyväisenä kätteni töitä pöydän muututtua vaalean pähkinän väriseksi. Se on vähän laikukas, toivottavasti se korjautuu aamuun mennessä!