Linnea tuossa aikaisemmin kysäisi, että mitä ne toimittajien reaktiot sitten aikaisemmin ovat olleet. Aika huvittavia, rehellisesti sanoen. Eikä se ole rajoittunut vain toimittajiin, vaan myös muihin tahoihin, joita olen Radosimsin takia tavannut.

Ehkä kaikista hilpein tapaus oli ensivisiittini EAlla,  syksyllä 2006. EAn pojjaat olivat kädet puuskassa vastaanottamassa simsnörttiä, ja poikain ilmeet oli todellakkin näkemisen arvoiset kun portaista ilmestyikin minä korkeissa koroissa ja lyhyessä hameessa. Pojat ottivat oikein kunnon takakeno asennonnon ja kulmat hyppäsivät puolisen metriä ilmaan ja meni hetki ennenkuin kukaan sai sanaa suustaan minun yrittäessä pitää naamani peruslukemilla.

Sama homma tänä talvena, 3 vuotta ensijärkytyksestä, Aamulehden nuorisoliitteen tapauksessa. Saapuessani toimitukseen juttuani tekevä toimittaja oli nurkan takana, ja kollegat huikkaisivat nuorukaisen paikalle. Tämä ilmestyi touhukkaana nurkan takaa, näki minut, pysähtyi niille sijoilleen suu auki, katsoi päästä jalkoihin, lähti liikkelle, pysähtyi keskelle huonetta tehden taas päästä-varpaisiin vilkaisun, käveli eteeni, vilkaisi vielä kerran varuilta kuin odottaen että katoan savuhaituvana, ja ojensi vasta sitten kätensä ihan ihmeissään.

Mistä tämä sitten johtuu? Mitä nyt omaan kokemukseeni nojaten voin sanoa, niin uskon sen johtuvan siitä, että yhdistelmä pelaaja+admin+nainen uskotaan muodostuvan aina noin satakiloiseksi, araksi, ujoksi, hiljaiseksi ihmisaraksi otukseksi, jonka koko elämä on netti, eikä todellakaan pitkäsääriseksi blondiksi, joka muistuttaa lähinnä karannutta ilotulitetta. Nykyään ennakko-odotukset on jo huomattavasti laimeampia, johtuen ehkä pelialan muustakin murroksesta, mutta edelleen olemukseni hätkäyttää. En nyt tarkoita, että olen sykähdyttävän upea ilmestys joka jättää Victoria´s Secretin mallit taakseen, mutta olen todella kaukana ennakko-odotuksista.