Päivä kului lähinnä ravatessa pää kolmantena jalkana pitkin Helsinkiä aina aamusta iltamyöhäiseen saakka. Ensin oli vuorossa paniikinomainen piipahdus kampaajalla, josta kyllä poistuin lähinnä yhtä paniikkisena, sillä siellä meni taas vähän puurot ja vellit sekaisin ja läheltä katsottuna sai taas ihmetellä, mikä ammattikunnan taso on. Onneksi jälki on jo metrin päästä sangen mallikas, eikä kukaan itseni lisäksi nähnyt aihetta paniikkiin.

Pöläytin kampaajalle täysin luonnontilassa, tukka sohottaen, naama meikittä ja kynnet lakatta, ja se ihan rehellisesti sanoen näkyi kampaajan asenteesta. Normaalisti kuitenkin sipsuttelen ihmisten ilmoilla edes joten kuten laittautuneena, mutta aamulla oli niin kiire, ja noin muutenkin oli järkevämpää tälläytyä edustuskuntoon vasta vähän myöhemmin.

Tuolilla nökötellessä lakkasin kynnet, ja lopuksi sain näpäytettyä kampaajia, jotka olivat vähän turhan yliolkaimisesti suhtautuneet olemukseeni, toteammalla ettei korjaukseen nyt ole aikaa, sillä olen menossa lehtihaastatteluun ja kuvauksiin ja sitä ennen meikkaukseen, joten tässä liikoja aikoja ole. Kumpikin kampaaja jäi katsomaan perääni naama pitkällä- siis mitä- ja aivot selvästi jauhaen "kukaha julkkis tuoki oli".

No, myönnän, vedätin vähän, enhän minä mihinkään meikkaukseen ollut menossa, vaan hoidin ehostamisen ihan omatoimisesti ja kaiken lisäksi jahtasin kieli vyön alla kulmakynää vielä yhdennellätoista hetkellä.

Hetken kuluttua itse-ehostettu olemukseni istuikin sitten metrossa matkalla kohti määränpäätä, nimittäin A-lehtien toimitusta, koska pienen säätämisen jälkeen eräs sen nuoremmille suunnatuista lehdista taipui sivuuttamaan normaalit käytäntönsä nimen ja kuvan julkaisusta. Olen ihan peukalo keskellä kämmentä mitä Helsingin julkisiin tulee, mutta pääsin paikalle ilman sen kummepia kommelluksia ja tyrskin sisäisesti kun toimittaja suuresti kiitteli minua "suuresta vaivaista"- onhan se toki vaikeaa istua ensin junassa, sitten metrossa...

Joka tapauksessa, haastattelu tehtiin, ja se tulee ulos Demissä kesän aikana, ja toimittajan kunniaksi on sanottava että hän oli ammattikuntansa ensimmäinen joka ei hätkähtyänyt ovesta ilmestynyttä ilmestystä. A-lehtien toimitus on muuten tosi komea paikka, vau.

Haastattelun jälkeen sinkouduin kaverini seuraksi Narikkatorin ilmaiskonserttiin ja henkisen iän jäätyä sekä allekirjoittaneella että seurallani tukevasti esiteini-iän hujakoille pupelsimme ilmaisherkuilla melkein mahat kipeiksi. Olen aina hokenut, etten pidä muusikin katselusta, mutta suureksi yllätyksekseni ja kaverini järkytykseksi huomasin ja ilmoitin viihtyväni konsertissa todella hyvin- niin hyvin, että pystyin jo kuvittelemaan itseni jollekkin festarille. Ihmeitä tapahtuu, näemmä, Suomi voittaa Euroviisut, opintotuki nousee, rado mielii festareille ja kaupan päälle tunnistaa useimmat esitetyt kappaleet.