Kaikenkaikkiaan leffa oli kuitenkin keskinkertaisen miellyttävä kokemus, jossa riittii hupaisia tilanteita, glamouria ja upeaa ääntä. Jos unohtaa, että siinä pitäisi olla burleskia, on se kuitenkin sangen mukava hyvänmielen leffa ilman ylenpalttista siirappisuutta. Aurinkolaseja silti kaipasi tähtien pakkoloisteen kohdalla, mutta mikäli pitää kepeistä, menevistä leffoista ja kauniista puitteista, on Burleski sangen hyvä vaihtoehto.

Kotimatka venyi tuhannen kaupan kautta heitetyksi, mutta onneksi mukanani oli paras shoppailunestovehje: korsetti! Ei todellakaan tee mieli alkaa sovittamaan sellaisia vaateita, jotka vaativat mokoman riisumista. Niimpä saaliksii tuli vain... noh, siitä lisää ensi kerralla!

Toiseksi, Suomessa on aivan liikaa yksinäisiä vanhuksia. Jos minä voin yhdenkin yksinäisyytä lieventää ihan vain omalla entreelläni, niin se on hienoa se. Kolmanneksi, olen viime vuosina kehittänyt Kiasman kokoisen kunnioituksen vanhempaa sukupolvea kohtaan. Ilman heidän työtään meillä ei olisi nykyään näin lintukotomainen, valmis maailma.

Eri asia sitten, löytävätkö he minulle mummoa, joka ei kiipeä kaappikellon päälle turvaan kun tälläinen kävelevä ilotulite astelee sisään...

Tai sitten ne voi tehdä kuten minä, eli ei helposti. Muutin kuukausi sitten, oikeastaan päivälleen, niin, kuukausi sitten. Ja tänään, siis t ä n ä ä n, kävin hakemassa viimeiset tavarat vanhalta kämpiltäni... niitä ei onneksi ollut niin paljon kuin pelkäsin: vain yksi Dubaista ostettu lentoemolaukullinen, maijapoppaslaukkuni ja yksi muu nyssäkkä.

Niissäkin oli silti ihan tarpeeksi raahaamista läpi junan, metron ja bussin, ja koska olin muutenkin jotenkin väsähtänyt ja poin selittämätöntä ahdistusta (helmikuunalkumasennus?) tuijottavat kanssaihmiset kävivät totta tosiaan hermoilleni. Toisaalta, onhan minun myönnettävä, että olihan minussa tuijotettavaa. Vaaleat hiukseni näyttävät ns. saunanraikkana (eli ilman suoristusraudan kosketusta) lähinnä jättimäiselle, ikääntyneelle voikukalla leijallessaan joka suuntaan piittaamatta vähääkään sellaisista vähäpätöisistä asioista kuin fysiikan lait tai painovoima. Näytin siis lähinnä isolta voikukalta, jolla oli pitsiset nilkkurit ja komea verinen haava toisessa polvessa, josta johtuen sukkahousutkin olivat tietysti ihan riekaleina. Se mistä se tuli on edelleen mysteeri- kolhin kyllä itseni hissin oveen, mutta se oli kyynärpää, ja olin pitsikengilläni lentää noin kuusitoista kertaa nurin lumisilla kaduilla, mutta polvi..? Ja hyvä on, kun isosta pinkistä pakaasista pilkottaa muovikulho, sateenvarjo, kanarialinnun keltainen pussilakana ja violetti suljin koristeltu minisilinteri, onkin ehkä vähän aihetta tuijottaa. Viimeisellä etapilla (bussi) saunanraikas (lue = räjähtäneen näköinen) olomuotoni tuntui herättävän aidosti huolta eräässä ikäneidossa, ja odotin jo että hän joko soittaa valkotakkiset poimimaan mieron tielle joutuneen Maija Poppasen mukaansa tai kaivaa minulle kolikoita uusia sukkahousuja varten.

Odotin että fiilis lähes-tyhjässä-entisessä-asunnossa olisi ollut haikeampi, olihan se kaikessa laimeudessaan kotini kuitenkin muutaman vuoden. Mutta toisin kävi, koin lähinnä pessimististä "miksen lähtenyt täältä aiemmin?" mietiskelyä. Onneksi se on nyt takanapäin...

Ehkä vanhojen muistelu, tai se tosiseikka, että tein koko eilisen töitä ja nukuin käytännössä koko tämän päivän (se valkokaulustyöläisen ma-pe rutiinista taas kerran!) aiheutti sen että olin epäluonteenomaisesti sangen apea, kun pääsin kotiin- ja toki myös noiden nyssäköiden raahaamisella ja kanssaihmisen tuijotuksilla saattoi olla merkitystä. Onneksi siihen on hyvä lääke: herkullisia tortilloja ja Tsaikovskia stereoista. Jauhelihan kihistessä pannulla suoritin tarmokkaasti kotiutumisrituaalia- vaatteiden päältä kiskomista samalla liidellen Joutsenlammen tahdissa pitkin piskuista kotoani, kunnes muistin että en ole edelleenkaan muistanut laittaa verhoja paikalleen ja että sen ansiosta yhä edelleen vastapäisen kerrostalon asukit näkevät suoraan kämppääni. Shit.

Hyvät ajatukseni uuden kotini pikakuosittamisesta ovat romuttuneet armotta- suurin osa kamoista on edelleen laatikoissa, yhdessä nurkassa majailee epämääräinen vaatemytty ja sängyn virkaa toimittaa kaksi elähtänyttä patjaa jotka pitää kiilata seinänviereen pesuvadilla, tai muuten tuiskahdan toistuvasti yöllä sen epämääräisen mytyn päälle.

Kuin viimeiseksi sinetiksi onnistuin tuhrimaan jauheliha-tomaatti-kermaviilikastike-salaattitäytteisellä tortillallani Anna-Leena Härkösen kirjan "Loppuun käsitelty". Mahtavaa.

Ai niin, kanssamatkustajien pintaskannauksen etenemistä oli hauska seurata, sillä vaikutin todellakin varmasti lähinnä nuorelta pultsarilta hapsottavine hiuksineni ja rikkinäisine sukkahousuihini- kunnes skannaus eteni kynsiini asti, jotka ovat nyt tälläiset:

Voi hitto, nyt alkoi soimaan häämarssi, tämäkin vielä!

Olen itse lopen kyllästynyt palelemaan, joten tahdoin että ainakin tipulla on lämmin, joten piirsin sille lämpöisen villapaidan, tumput ja pipon. Sukat tosin unohdin, enkäpä tipun posket ovat siksi niin punaiset...

Koska olin koko viikon tohkeissani kuin tonttu jouluaamuna ja innostunut kuin pikkuipana samaisena päivänä, tulen teidän kaikkien kyseenalaiseksi riemuksi turinoimaan reissustai useaan otteeseen, ihan vain noin jotta voisin muun muassa päästä todistamaan miten umpimielinen, ennakkoluuloinen idiootti olenkaan ja miten tämä maailma onkaan kaunis.

Ennenkuin heittäydyn täysin (ruskettunein) rinnoin esitelmöimään matkani jokaisesta käänteestä aina lentokoneruokaa ja paikallisia vessoja myöten, pähkinänkuoressa:

Mikä ihmeen Yhdistyneet arabiemiirikunnat?

Yhdistyneet arabiemiirikunnat on seitsämästä eri alueesta koostuva valtio Arabian niemimaalla, aivan Persianlahden rannikolla. Eri arabiemiirikunnat ovat: Abu Dhabi, Ajman, Dubai, Fujaira, Sharjah, Umm al-Qaiwain Ra’s al-Khaima, joista Suomessa kenties tunnetuin on Dubai ja Sinkkuelämää 2 elokuvan nähneille myös Abu Dhabi on tuttu paikka.

Asukkaita on noin neljä miljoonaa, ja he koostuvat useista kansalaisuuksista. Valtaosa valtion pinta-alasta on aavikkoa. Valtaosa väestöstä on muslimeja, ja islamilaisuus näkyy vahvasti- oikeastaan kaikessa. Virallinen kieli on arabia, ja good luck with that jos sitä meinaat opetella, sillä... no siitä lisää myöhemmin. Onneksi myös englannilla pärjää mainiosti. Rahayksikkö on dirhami (AED), ja karkeasti laskien yksi euro on noin viisi dirhamia. Ja sillä saakin jo vaikka mitä... siitäkin lisää myöhemmin.

Paikalla on todella, todella kiinnostava ja pitkä historia, kuten monilla muillakin arabimailla (tosin myönnän auliisti olevani jäävi tässä asiassa- onham mielestäni jo vaikkapa Pirkalla mielenkiintoinen historia). Erotuksena muista arabimaista tällä nimihirviökohteella on niin sanotusti monijalkainen talouspohja (tiedän, kaikkia kiinnostaa), eikä se nojaa vahvasti vain yhteen alueeseen, kuten öljyyn.

Tuntuu että joulusta olisi jo kamalasti aikaa, vaikka ihan äskenhän se oli. Uusi asunto on edelleen kylmä kuin jääkaappi, ja suurisuuntainen sistussuunnitelma ei ole edennyt lainkaan, päinvastoin, jo ommeltuja kohtia on pitänyt purkaa sitä mukaa kun pitsiä pukkaa esiin pakaaseista...

Vaikka kuljenkin käytännössä kaikki matkani joko jalkapelillä tai julkisilla, olen silti todella käsi mitä niiden käyttöön tulee, joten olenkin vähän jännittänyt, miten kulkeminen sujuu. Lukuunottamatta akuuttia ajatuksiinajatumista ja siitä johtuvaa yhden bussin missausta on kuitenkin sujunut hyvin. Varsinainen tulikaste tulikin heti kättelyssä, kas, ensimmäinen kotomatkani tapahtui keskellä yötä, vieläpä uudenvuodenyönä! Vietimme porukalla uuttavuotta baarissa, joten paukuttelu meni minulta sivusuun, ellei sitten paukutteluksi lasketa skumppalasien pirstaloitumista pitkin lattiaa, sen verran villi meno oli monella. Feilasin surkeasti uudenvuodenlupaukseni, joka oli syödä vähemmän ulkona, sillä sitä tehdessä söin ulkona- auts! Ja jotta vuosi varmasti alkaisi vielä vähän kornimmin, istahti pari minuuttia vuodenvaihteen jälkeen viereeni ei enempää eikä vähempää kuin ilmielävä Johanna Tukiainen. Puistattavaa.

Töiden lisäksi minua ovat viime aikoina työllistäneet muutoon ja ihka uuteen kotiin liittyvät asiat. Karistin vihdoinkin kämppisten pölyt jaloistani ja muutin ihkaomaan yksiöön. Krääsäkuningattarena sitä krääsää totta tosiaan riitti, ja pelkkä pakkaaminen kamalassa kiireessä oli yhtä tuskaa etenkin kun soppaan sattui vielä hyvää tarkoittavat mutta täysin kajahtaneesti käyttäytyneet vanhemmat ja kämppisten kamat jotka suloisesti sekoittuvat omieni kanssa.

Yhtä kaikki, nyt on (lähes) kaikki romppeet raahattu uuteen pesään. Olen todella tyytyväinen tähän, vaikka kaikki onkin vielä ihan kesken. Olkoonkin yksiö, tämä on tilava, ja täällä on paljon sellaista, mitä moni taatusti inhoaisi, mutta minä suuresti rakastan, kuten nariseva lautalattia, pittoreskit 50 - luvun umpipuukaapit ja leveät ikkunalaudat. Eritoten pidän siitä, että täällä on tilaa omille projekteilleni ja tärkeille esineilleni, sillä olen siinä mielessä koti-ihminen että tahdon oman pesäni olevan mieleiseni. Niimpä aika mikä piti viettää perusteellisesti Simsin parissa kului ihka-itse suunnitellun sermin kasaamiseen (ja kasausavun hankkimiseen), pitsiliinojen yhteenompeluun ja kaikenkarvaiseen timpurointiin, johon minulla ei ole lainkaan lahjoja. Mutta olen tyytyväinen tuloksiin, ja lupaan ottaa kuvia heti kun kaikki on paikallaan ja "pieni" puutelistan on edes pyoliväliin kaluttu! Kuvista luultavasti tulisi epätarkkoja, koska kameran linssille kävisi samoin kuin kuvaajalle, eli se karahtaisi umpijäähän, sillä täällä on pahuksen kylmä!

Nyt justiinsa olisi kamala himo pelata, mutta pelilevyt ovat jonkin muuttolaatikon pohjilla, pirhana! Kuulin uusia mielenkiintoisia uutisia tulevista uutuuksista, mutta suu suppuun, en saa vielä puhua niistä!

Pitänee varmaan hankkia ikioma vitriini noille.